Eihän vaan yhtään ota päähän tää vuodenaika? Ulkona on pimeetä aina kun ehtii kotiin koulusta, pakkanen saa ihon kuivumaan autiomaaksi ja vielä koeviikkokin edessä. Nyt menee lujaa...
En oikein osaa kuvailla tuntemuksia tällä hetkellä. Stressi nyt ainakin. Musaillat alkaa huomenna, koeviikko torstaina ja muukaan elämä nyt ei oikein anna hetkeäkään rauhaa. Hankalaa koittaa ajatella positiivisesti tän masennuksen aallon pohjalla. Ehkä se vaan on niin, että elämä on kuin valtameri; välillä ollaan pohjalla, välillä pinnalla, välillä aalto heittää rantaa vasten ja murskaa, välillä vaan hiljalleen liplatellaan rantahiekkaan. Välillä vastaan tulee kauniita delfiinejä ja värikkäitä koralliriutan eläimiä, välillä iso hai tai roskalautta, joka saa tajuamaan maailman pahuuden.
Viime aikoina ei ole mennyt erityisen hyvin. Päivät on ollu vaikeita ja välillä vielä vähän vaikeempia. Pitäs kai olla ihteensä tyytyväinen edes siinä, että on hengissä ja edes jotenkin jaksaa. Mutta mitä on edes olla tyytyväinen itteensä? Ei tunnu kovin tutulta. Enää.
Kuulin pari päivää sitten kysymyksen: ''Mitä sulle kuuluu?'' Vastasin: ''Ihan hyvää'' ja kävelin pois. Olis tehny mieli huutaa ja itkeä, että ei ainakaan hyvää. Auttakaa miut pois täältä, yksinäisyydestä. Varjoista, jonne vain minulla on menolippu ja tunteesta, ettei mikään tunnu kohta enää miltään. Pahakin olo alkaa kadota ja tilalle jää ainoastaan tyhjyys. Ei mitään, turtumus. Tekis mieli huutaa, että sattuu ja että tahtois kaiken loppuvan. Haluais kirkua tuskissaan ja antaa vaan mennä, olla välittämättä mitä kukaan muu ajattelee.
Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää.
Se on niin vaikeeta. Kertoa ihmisille miltä oikeesti tuntuu... Ensiksikin, tuntuu pahalta. Ei se ehkä riitä. Tuntuu hyödyttömältä, arvottomalta ja pelottaa jatkuvasti. Mikä pelottaa? Se, että voiko pitää lupauksiaan sinnittelemisestä ja jaksaako huomenna edes sitä vähää mitä tänään. Olo on kuin ihmisellä, jolla on yliluonnollisen hyvä tunto-, kuulo- ja näköaisti. Tuntee liiankin hyvin muiden ajutuksia, kuulee kaiken satakertaisena ja näkee muiden ilmeestä vihaa, vaikkei sitä oikeasti edes olisi. Pieninkin kriittinen kommentti saa maailman kaatumaan ja oman itsen kieriskelemään liekeissä, lopuksi kiduttavassa hiilloksessa.
Suurin ongelma lienee päivittäinen jaksaminen. Välillä aamulla pelkkä sängystä nouseminen aiheuttaa niin suuria ponnistuksia, että on pakko istua hetkeksi ja levähtää. Tunneilla istuminen tuntuu kidutukselta, koska väsyttää ja päässä pyörii kokonainen ajtusten armeija. Ei pysty keskittymään ja kuin huomaamattaan alkaa häiritä toisia. En minä sitä tahallaan tee. Jotkin lukot vaan päässä ei aina aukee niin kuin niiden pitäis.
Elämästä on poistunu sen entinen helppous ja keveys. Kaikki on vaikeaa ja raskasta. Haluaisin lepotauon tästä kaikesta ja nukkua edes yhden yön kunnolla. Jokainen yö menee heräämisten ja painajaisten välillä kulkiessa. Hereillä ei tahdo olla ja nukahtaminenkin vie vaan uuteen painajaiseen.
Mikä on kaikkein pahinta? Kuulla se, että joku on huolissaan, mutta ei uskalla kertoa mikä on. Olonsa kuittaa vaan nyökäytyksellä ja kommentilla, että kaikki on ihan okei. Mistä löytyis joku, jolle vois kertoa pelkäämättä pillahtavansa itkuun. On niin hankalaa koittaa varjella ulkokuortaan, kun samaan aikaan sisällä myrskyää pahemman kerran. On hankala hengittää.
Niin sydän junnaa paikallaan, jos ei tunne hyvää muttei pahaakaan.
Ja onhan ympärillä edes muutama ihminen, joka kuuntelee, muttei nekään ikuisuuteen asti jaksa. En haluais tehä muttenkin elämästä vaikeaa omien ongelmieni takia. Helpotus auttais muitakin kuin ainoastaan minua.
Lopuksi on pakko laittaa musiikkia. Tällaista se on nykyään tunnelmaltaan...
Me teimme kaiken väärin, Tai ehkä oikeaa ei ollutkaan, Jokin seinät vain sai kaatumaan, Jää vain tyhjä tunne, kun elämässä häviää.
Se tunne, kun mikään ei onnistu. Se, kun tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä ja ainoa keino paeta on vaan itkeä loputtomiin. Siltä tuntuu. Tuntuu pahalle. Tai ei se riitä. Tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealle.
Seuraavana on väsymys ja epäusko. Ei tätä jaksa enää, en minä pysty tähän. Kun mielestä on hävinnyt yksi paha, tulee tilalle toinen. Eikö sitä saa olla koskaan rauhassa? Eikö vois vaan nukahtaa ikuiseen uneen ja olla heräämättä? Miksi perkeleessä jatkaa, jos ei enää sitä halua? Miksi elämä koittelee ihmistä juuri silloin, kun se ei enää jaksa? Miksi se kokeilee miten kauas voi mennä?
Mielessä on vaan niin miljoona kysymystä, eikä yhteenkään vastausta, joka lohduttaisi. On vai sanoja, joissa on järkeä. Mutta entäs jos missään ei ole enää mitään järkeä? Miksi taas tulee mieleen ainoastaan kysymyksiä???
Sitten tulee se turtumus ja itsesääli. Mielessä pyörii tuhat muuta asiaa ja ei pysty keskittymään yhteenkään. Päässä pyörii, silmissä sumenee, hengitys hidastuu. Sitten iskee kipu. Ei se mennytkään pois, se tuli vain vahvempana takaisin. Se ajaa sormet laukkaamaan näppäimistöllä ja kertomaan miltä tuntuu.
Kun kykenee edes hetkeksi pysähtymään ja ajattelemaan jotakin, huomaa sanan ''se''. Mikä se? En minä sitä tiedä. Pohdin koko ajan, mutten kykene yksilöllistämään. Ajaudun uuteen päämäärättömään ajatuksenvirtaan. Tuntuu, etten pääse tästä olosta koskaan pois. Hajoan, putoan, pirstaloidun. Sitten saapuu verinen käsi, joka kokoaa yhteen palaset, joista liian monta on pudonnut syvyyksiin. Ei se toimi enää, ei se kykene enää mihinkään. Se on lopullisesti poissa.
Iskee ajatus. Taas yksi saatanallinen kysymys. Miksi? Miksi minä olen tässä? Miksi minusta tuntuu tälle? Minä yritän miettiä vastauksia; Olen tässä, koska viime aikoina ei vaan ole jaksanut estää itseään tekemästä tyhmyyksiä ja kärsimästä tyhmyyksien seurauksia. Olen tässä, koska tämä päivä ei ollut eilistä parempi ja koska oli pakko jaksaa iltaan asti, tukahduttaa ensin ja sitten antaa kaiken ryöpytä valtoimenaan ja täysin hallitsemattomasti. Minusta tuntuu tälle niin monesta syystä. Minusta tuntuu tälle, koska en jaksa enää hillitä itseäni laisinkaan. Sanon ne sanat, jotka mieleeni tulvivat ensimmäisinä enkä pysähdy ajattelemaan, mitä niistä voi minulle seurata. Minusta tuntuu tälle, koska olen liian kärkäs, olen liian kärkäs itselleni ja muille. Sanon ja teen mitä ensimmäisenä mieleen tulee ja satutan muita. Ja sitten sattuu itseen nähdä toisten tuska ja myös se ''tuo on idiootti'' -ilme. Se sattuu ja koskee. Ei sitä jaksa.
Raja tulee vastaan. Silmistä ei enää edes valu kyyneleitä ja päähän koskee. Keho koittaa kertoa mielelle, ettei kannata jatkaa. Olenko itsepäinen ja jatkan vai lopetanko suosiolla tähän. En haluaisi lopettaa. Tuntuu liian pahalle. En pysty lopettamaan.
Mieleen hiipii savun lailla kysymys: Miksen minä ole tyytyväinen siihen mitä minulla on? Minulla on koti, vanhemmat elossa, rahaa kaikkeen tarpeelliseen ja vähän muuhunkin, rakastavia ihmisiä ympärilläni, opiskelupaikka ja pääosin hyvät tulevisuuden näkymät. Miksi minä silti haluaisin paeta? Mikä minut ajaa tähän tunteeseen? Vastaan rehellisesti ja kaunistelematta, muita syyttämättä minä itse. Ei kukaan muu minua ole tähän ajanut. Ei kukaan muu ole käskenyt syömään pahaan oloon ja kärsimään sen tuomasta ulkonäköhaitasta, ei kukaan ole sanonut minulle ''Sano mitä sylki suuhun tuo ja kärsi itse''. Ei kukaan ole minulle sitä tehnyt. Olen itse tässä. Rinta auki, sydän pöydällä. En jaksa enää peitellä mitään. En edes sitä, etten jaksa enää. En jaksa enää itseäni, enkä varsinkaan mieleni kamppailua siitä, pitäisikö minun muuttua vai pitäisikö vain muiden oppia hyväksymään minut tälläisenä. Ei ihminen loputtomiin jaksa. Jossain vaiheessa sen on pakko loppua.
Pahinta on vanhojen muistojen mieleen palaaminen. Ajatukset itkevistä ihmisistä, tunteet sen jälkeen kun minua on haukuttu, epäonnistumisen häpeä ja tunne särkyneestä ja ruhjotusta sydämestä. Mutta se särkynyt sydän. Mikä sen on särkenyt lopullisesti? Mielessä ovat aiemmat ihastukset, joita ei ole tavoittanut, omat hölmöydet, joilla on asetettu liikaa tuskaa ja huolta muille ja se, mitä minua rakastavat ihmiset kokevat saadessaan tietää pahan oloni. Ne jotka rakastavat oikeasti, ottaisivat kivusta osan pois ja antaisivat minun levähtää hetken.
Mieli ehtii hiukan rauhoittua, mutta etsii jatkuvasti yhä ahnaammin, jotain millä satuttaa itseään. Kaikki on jo käyty läpi, kunnes jostain mielen sopukoista eksyy esiin ajatus. Miksen minä saanut koskaan tavata ihmistä, jonka perimästä minulla on neljäsosa itsessäni? Miksi minä en saanut kohdata häntä, nauraa hänen kanssaan ja huomata omia piirteitäni hänessä. Olen vajaa, en tiedä itsestäni mitään. Haluaisin korjata tuon virheen, mutta en pysty siihen. En osaa nostaa kuolleita haudoistaan tai puhumaan heille. Minä niin sitä toivoisin. Se voisi hyvinkin auttaa tajuamaan kuka on ja mistä tulee.
Kun puhun ''ihmisestä, joka haluaa/tuntee/tahtoo...'' puhun itsestäni ja itseni eri puolista. Siitä millainen haluaisin olla, mikä olen ja mikä en halua olla. Haluaisin olla parempi, olen yrittämässä sitä ja en halua olla se hirviö, mikä nyt olen.
Ihana olo! :) Täytyy myöntää, että ihminen nauttii siitä kun saa olla ihanien ihmisten kanssa ja olla vaan oma itsensä ihan rauhassa ilman paineita. Voisin taas vaihteeks kertoa vähän viimeaikaisista kuvioistani.
Olin koko viime viikon sairaslomalla töistä sen enterorokon takia, mutta olo on nyt jo ihan jees ja parempi. Tehtiin sitten äitin kanssa vähän muutosta talossa kun vaihdettiin huoneita keskenämme. Mie maalasin uuden huoneeni seinät ja katon ja roudailin mussukan kanssa tavaroita sairaslomapäivinä. On tosi mukavaa olla täällä uudessa huoneessa ja hifistellä sisustusideoidensa kanssa. Voisin kuviakin joku päivä laittaa jos kerkiis sopivasti :)
Olin sitten Kumpujaisissa töissä kauneushoitola Ihanassa. Oli tosi mukavaa myydä meikkejä ja jutella ihmisten kanssa. Tulihan sieltä itellekkin vähän putelia mukaan...x) Meni omia kirpparikamojakin ihan reilusti kaupaksi :)
Elän tänään. Muistan eilisen, mutta en tarvitse sitä enää. Opin virheistäni kerralla.
Käytiin sitten eilen katsomassa Kiisu-teatterissa vuoden paras näytelmä, Irinka. Kosketti ja paljon :') Se oli jotenkin niin kaunis ja rujo tarina yhtä aikaa.
Onni matkas auttanu kestää nää kolhut. Se on outo juttu, ei siitä ota tolkkuu. Oikopolkui se kulkee. Joskus se pitää ottaa pois, et sen vois taas tuntee. -Uniikki
Aattelin laittaa tähän postaukseen kaksi biisiä sanoineen, jotka saivat minussa aikaan aivan samantyyppiset fiilikset, vaikka olen kuullut molemmat aivan eri ikäisinä.
Ensiksi Maija Vilkkumaan Ingalsin Laura. Kyseinen kappale puhuttelee minua oikeastaan aivan käsittämättömän hyvin. Biisin tunnelma on uhmakas ja kertoo siitä, kuinka olisi helpompaa olla ''Ingalsin Laura'' kuin itse on. Ei kai minun selittää tarvitse jos kukin itse kuuntelee kappaleen ja katsoo sanat alta.
Niin, sä tulit varhain väsyksiin, petyit niihin puheisiin, Joissa kaikki on kohta mut ei vielä, vielä, vielä, ikinä ei, Kouluun sä menit silmin vihaisin, ne sanoi lapsi on sekaisin, Ja olisit nyt paremmin, Jos olisit hiljaa ja kunnollinen, tunnollinen, Niin kaikki on helpompaa, muuten joudut katumaan, Ja sä mietit: Ne ei tahdo mua, Ne tahtoo Ingalsin Lauran essussaan kiltisti tottelemaan, Mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran, Vielä joskus mä teen mitä huvittaa, Ja niitä kaduttaa... Tänään sä et jaksanut enempää, muiden katseet aina kuin jää, Joskus perään ne huutaa sä oot hullu, hullu, hulluhan sä oot, Niin sä päätit lähtee ennen kuin lyöt, pakkasit meikit, ketjut ja vyöt, Ja keskeneräiset kirjoitustyöt, Ja ruotsinopettajan Visan, jonka se jätti välitunniksi luokkahuoneeseen, Sillä sä pääset Lontooseen, Ja sä mietit: Ne ei tahdo mua, Ne tahtoo Ingalsin Lauran essussaan kiltisti tottelemaan, Mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran, Vielä joskus mä teen mitä huvittaa, Ja niitä kaduttaa...
Toisena kappaleena on sitten Erinin Älä tule hyvä tyttö. Käytännössä asenne on aivan sama kuin Maijan kappaleessa, mutta nyt puhutaankin pikkutytöstä eikä teinistä.
Jo-oo, a-haa, just noin, sä osaat! Kyllä viisivuotiaan tytön pitää osata jo kiroilla, Reippaasti sanot nyt äidilles ettet aio ees v***u maistaa, Ja leikit hiekkalaatikon keskellä johtajaa, Opit siinä oikean asenteen, veljes ottakoon syyt niskoilleen, Koulussa huudat vastaukset ennen viittaajia, Reilusti keskari pystyss, Jos ei saadakkaan stipendiä tai voiteta Henryä, Älä, tule, hyvä, tyttö, tule paha tyttö, tule paha tyttö, Älä, tule, hyvä, tyttö, tule paha tyttö, tule paha tyttö, Taas sotkun Keni siivoo ja nukuttaa niiden lapsia, Barbit on jo matkalla kokoukseen, niitten työ on niin tärkee, Ja annetaan nää mummin lahjat pojille, Siis kuka enää hiuspäitä harjailee ja tää ruusunen on niin laimee, Hei ei sun tarvii myöskään tunteista puhua, Pyyhitään nuo typerät kyyneleet, Joo, ja ammutaan loput, zombiestrategioinnin alkeet, Älä, tule, hyvä, tyttö, tule paha tyttö, tule paha tyttö, Älä, tule, hyvä, tyttö, tule paha tyttö, tule paha tyttö...
Mutta näillä näkymin, Adios amigos! :)
klo. 15:24
Mikäs tässä on elämää elellessä kun pääs vihdoin ja viimein käymään iskän luona Lapinlahdella :) Viimeks on tullu täällä käytyä vissiin helmikuussa. Eli aikaahan siitä jo on. Muuten on täällä ihan kiva olla joo, mutta on kamalan kuuma ja aika tylsää. Ainoota tekemistä on leffat, tietokone ja ulkona hyppiminen. Kissat Mikke ja Makke pitää huolen siitä, että vaatteet on aika karvaisia. Illalla olis tarkoitus katsoa Hobitti iskän ja iskän vaimon kanssa ja grillata ennen sitä kaikkee hyvää.
Viimenen viikko on kulunu ihan mukavasti. Jussina olin mussukan luona ja tuli vähän nukuttua...x) Joka yö varmaan kymmenen tuntia ja siihen päälle useampien tuntien päiväunia. Joten olin aika väsyksissä.
Olin naapurissa töissä maanantaina ja tiistaina. Pesin ikkunoita ja pihassa olevan uima-altaan. Keskiviikkona oli niin kuuma, ettei tarvinnu mennä ollenkaan töihin ja torstaina kävin tekemässä vaan vajaan puoltoista tuntia, kun alko pää kiehua siinä helteessä ja paarmat jurski palasia sieltä täältä jatkuvasti.
Tänään sitten tuossa kävin selvittelemään, että mitä on tämä kielessä oleva aftaparvi. Selvispä sitten se, että miulla on tässä enterorokko päällä. Ei oo yhtään kipee olo, mutta tää kieli on tuskallinen. Kaikki syöminen ja suurin osa juomisestakin on aikamoisen tuskallista. Mutta eiköhän tästä selvitä ihan vaan vähän kärsimällä.
Siinä ehkä se ajatus, jota tuli pohdittua tuossa keväällä aika paljon. On pyöriny päässä paljon kaikenlaista ajatusta omasta identiteetistä ja muutamien ihmisten tavoista kohdella muita ihmisiä. Ja jälleen kerran; en minäkään ole mikään pyhimys, mutta elän itteeni varten ja se ei välttämättä sovi aivan kaikkien suunnitelmiin.
Ensimmäisenä tulee mieleen yksittäisiä persoonia, jotka kyllä jaksaa valittaa asiasta kun asiasta, mutta kun pitäs jotain tehdä, niin sitten lipsahtaa sormi suuhun ja ei osata edes peukaloita pyörittää. On tässä parin viimesen kuukauden aikana tullu törmättyä useampaankin tuollaseen ihmiseen...
On olemassa kahdenlaisia ihmisiä; niitä, jotka tekevät ja niitä, jotka kulkevat perässä ja arvostelevat.
Toisekseen mieleen pärähtää ihmiset, jotka kyllä on tyytyväisenä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta sitten kun kysytään jotakin niin heti ollaan haukkumassa ja solvaamassa kuin viimestä päivää. Täytyy sanoa, että vaikken minä yleensä ota ihmisryhmiltä tulevia solvauksia kuuleviin korviini, niin kyllä tuossa koulutaipaleen loppupuolella tuli kerran sellasta settiä, että kävi itkettämään.
Kun toiset oppilaat haukkuu itseä opettajan kuullen todella törkeästi ja sanoo tämän ansaitsevan jonkun sortin rangaistuksen omasta aktiivisuudestaan, niin mielessä tyhjeni kyllä aika nopeasti. Itse tilanteessa otin asian viileästi ja tyydyin olemaan hiljaa.
Mutta myöhemmin... Heti kun kyseinen tunti oli päättynyt, ryntäsin vessaan muka kovan pissahädän kourissa. Todellisuudessa oli pakko päästä hetkeksi purkamaan ja itkemään. Istuin, itkin ja tuijotin seinää. Oli pakko miettiä mitä on tehnyt. Hetken päässä kävi ajatus, että olisin rynnännyt kertomaan kuraattorille ja purkanut asian hänen kanssaan, mutta siinä vaiheessa iski ylpeys.
En minä voi mennä itkemään kuraattorille. Minähän olen tukioppilas ja tyyppi, joka ei koskaan ollut valittanut muille huonosta olostaan. Kärsin yksin ja siinä se.
Minä muistan sen hetken todella selvästi kun kömmin ylös vessan lattialta ja päätin pitää kaiken sisälläni. Seuraavalla tunnilla ei opiskelu paljoa kiinnostanut. Kirjoitin vihkooni päiväkirjamerkinnän tapahtuneesta. Luin tekstin monta kertaa läpi ja olin purskahtaa luokassa itkuun. Kyyneleet meinasivat käydä ylitsepääsemättömiksi aina siinä vaiheessa kun tekstissä luki: ''Miksi ne minusta niin vihaten puhuivat?''. Tuntui hölmöltä meinata pillahtaa itkuun keskellä täpötäyttä luokkaa. Tunnin lopussa eräs luokkani poika tuli luokseni ja kysyi minulta oliko kaikki aivan kunnossa. Koitin tietty tapani mukaan väittää, ettei mikään ollut huonosti, mutta poika vain jatkoi inttämistään ja kerroin hänelle. Tiesin, ettei hän ollut mikään paras ystävä minua haukkuneiden kanssa, joten uskalsin paljastaa aivan kaiken pohjamutia myöten.
Täytyy myöntää sen keskustelun helpottaneen oloa jo heti silloin. Minulle sanottiin kaikki se kliseinen: ''Ei ne sitä oikeasti tarkoittaneet. Älä ota ittees. Ei niillä oo oikeutta tuollaseen. Sä oot hyvä just noin.'' Sillon tuntu siltä, että paskat. Mutta kyllä se lopulta helpotti.
Terveisinä niille ihmisille:
Jos olette itse niin huonoja, ettette saa opettajalta kiitosta, niin pitääkö käydä niitä kiitoksen saavia haukkumaan ja kiusaamaan? Haistakaa paska!
klo. 22:46
Nyt on jo ilta pidemmällä ja alkaa olla kipeempi olo pikkuhiljaa... Ikävä omaa rakasta painaa ja kuume nousee! Mikä mahtavin tapa koittaa käydä väsymään... Mutta pakko on omalle kullalle biisi laittaa <3
Pakko kiittää ja kuitata. Jospa sitä sitten taas joku päivä lisää :)
Tuntuu niin oudolta kun aika tuntuu menevän niin nopeesti. Vasta äsken oli joulu ja eilenhän se hiihtoloma loppui. Nyt on oikeesti jo kolmannes kesälomasta lusittu ja juhannus odottaa ihan kulman takana. Onhan tuosta edellisestä kirjoituksestakin ehtinyt vierähtää tovi jos toinenkin. Itestä tuntuu ihan kun ois kirjottanu ihan hetki sitten edellisen kerran, mutta puoltoista kuukautta ei kai oo ihan hetki...
Vois alottaa ajasta ennen koulun loppua. Meni toukokuun alkupuoli viimesiä kokeita stressatessa ja koulun loppumista hämmästellessä. Loput kuusta menikin sitten aika matalissa maisemissa; stressiä todistuksesta, vi**u*****a ihmisiä, huolta tulevaisuudesta, haikeita jäähyväisiä... Lista vois jatkua ikuisesti. Meinas kyllä pää leipoa kiinni ihan tosissaan, mutta jollain ihmeen voimalla siitä kuitenkin räpiköitiin läpi.
Helpotuksen päivänä voi ihan selkeesti pitää kevätjuhlaa ja päättötodistuksen käteen saamista. Siinä helpotti niin moni asia kerralla. Pääsin eroon koulustressistä, tiesin, ettei tarvihe enää tuijottaa raivoa herättäviä naamoja pitkään aikaan ja LOMA.
Todistus ei ollu ihan odotetunlainen. Odotin nääs huomattavasti huonompaa...:) Vois ne numerot tähän ladella nyt ihan vaan jotta tiedätte.
Siihen vielä päälle musiikki-illoista stipendi, matematiikkastipendi ja kunniakirja matematiikkakilpailusta. Joten meni tosi hyvin ja yli odotusten ihan reilusti! :)
Kevätjuhlan ysipuhe meni kans aika mukavasti enkä ees jännittäny hirveesti. Tippa tuli linssiin kun piti poikia halailla ja opettajille kukkia antaa. Ei sille vaan mahtanut yhtään mitään...:') Koko juhlan ajan olin ihan omissa maailmoissani ja tuijottelin luokkasormusta sormessa. Kun sitä siinä kahteli, palas mieleen monia monia muistoja omalta kouluajalta. Sekä hyviä että huonoja. Yhtäkkiä muistin kirkkaasti miten mukavaa oli ollut ykkösellä olla luokkansa paras kaikissa aineissa ja karkailla tunneilta metsään leikkimään. Ala-asteelta miulla on pääasiassa hyviä muistoja, mutta kyllä niitä synkkiäkin hetkiä matkaan oli mahtunut jo siinä vaiheessa. Yläaste oli ihanaa aikaa kasiluokan talvea lukuunottamatta. Ja ehkä nuo viimeiset kolme viikkoa ysistäkin ois voinu jättää väliin. Jouduin jopa ottamaan hermolomaa yhen päivän viimesellä viikolla, että jaksoin olla ympyröissä mukana.
Mutta nyt se kaikki on ohi! On samalla tosi ilonen ja ihana olo, kun pääs pakenemaan kaikenmoisia ihmisiä kesälomalle, mutta samalla on hirvee haikeus mielessä jatkuvasti peruskoulun loppumisen ja luokan hajoamisen takia...(:(
Kesälomasta vois tietty hieman kertoilla tässä kun vielä muistaa mitä on tapahtunut. Oon siis loman alun ollut töissä aika kivasti ja koittanut vaan nauttia lomasta. Talviturkki tuli heitettyä jo päättäripäivänä oman mussukan kanssa Erä-Okulle. Uida olis kyllä voinu vähän enemmänkin, mutta onhan tässä vielä kesääkin ihan kivasti jäljellä.
Mie oon nauttinu lomasta omalla tavallani aika paljon. Ihmisten paljous, ihmisten pahuus ja ihmisten pelkääminen teki koulun viimesistä ajoista aika helvettiä. Nyt kun tämä erakkoluonne saa olla tasan niiden tärkeimpiensä kanssa, on olo hyvä. Ei tarvii väkisin esittää mitään tai koittaa pysyä pystyssä ja koossa. Oikeessa seurassa ei tarvii esittää voivansa hyvin, koska oikeestikin tuntuu hyvälle ja siks toisekseen saa hajotakin jos siltä vaan tuntuu.
Helppoo olla rakastunut, vaikeeta vihata minun on, Pelkoon minä oon antautunut, niin myöskin ollut onneton,
Se helpotuksen tunne, kun ei tarvii enää päivästä toiseen tuijottaa sellasia naamoja, joista saa enemmän itkua kun hymyä, on ihanan vapauttava. Täytyy vaan nauttia tästä erakkoelämästä niin kauan kun siihen vaan on mahdollisuus. Syksyllä on valitettavasti vastassa niitä ärsyttäviäkin naamoja lukiossa, mutta minkäs sille voi. On siellä niitäkin joista oli vuoden ''erossa'' eri koululla ja joiden kanssa on tosi mukavaa päästä samiin ympyröihin.
Lukio nyt tuli sitten puheenaiheeksi. Siitä ei hirveästi ole kerrottavaa. Menen myöhemmin tänään tapaamaan rehtoria lukiolle ja sopimaan ens vuoden opiskeluista. Mukavasti sattuu vielä uus reksikin kuvioihin. Toivon että pääsen samalle ''luokalle'' edes mukavien tyyppien kanssa...:P
Muttah nyt vois ehkä lopettaa,
Kiitos ja kumarrus :)
Huhhuh! Enää kolme koetta jäljellä yläasteen aikana ja sitten se olisi oppivelvollisuuden vaatimat jutut tehty... Pelottaa jo ihan tuo koulun loppuminen. Toisaalta on mukavaa päästä kesälomalle ja tehdä vähän töitä ja ansaita rahaa. Mutta haikeus kyllä siltikin valtaa mielen kun miettii, että nyt se yhdeksänvuotinen taivallus on ohi ja bueno...:/
Syksyllä meikäläinen jatkaa sitten Outokummun lukioon ja siellä sitten ainakin seuraavat kolmisen vuotta menee vielä pänttäillessä. Toivon että selviäis suunnitelmat lukion jälkeisestäkin elämästä jossakin välissä. Turha noita kai nyt on murehtia!!!
Tänään oli aika peruspäivä. Ei mitään kovin kummallista tai tavallisuudesta poikkeavaa. Ekalla tunnilla ruotsinkoe, sitten bändisoittoa, äidinkieltä ja biologiaa. Koe oli ihan mukavan yksinkertanen ja bändisoitontunnilla saatiin rakas musaope takasin sairaslomalta...:)
Ja kertailla, että mitä tässä on viimeaikoina oikein tapahtunut...:) Millonkas sitä on tullut viimeks kirjoteltua... Hmm... En edes muista. Tsekkaampa siis...! Kolme viikkoa on ehtiny tässä vierähtää kuin siivillä...O_o Huhhuh! Meneepä aika tosi nopeesti...:P Mutta voisin vähän kertoa, että mitä sitä on tullut tehtyä kun en ole kirjoittelemaan kerinnyt lainkaan;
Tässä välillä on ehtiny olla kokeita kyllä aikamoinen läjä ja niistä on kyllä tullu ihan hyviä numeroita. Biologia, matematiikka, kemia, uskonto, äidinkieli ja sekä matematiikan, että englannin valtakunnalliset. Englannin valtakunnallisesta sain 8 ja suullisesta osuudesta 10!!! :D Pakko olla ylpeä itsestään kun tuommosen suorituksen itselleen sai meriitteihin...:)
On tuon oman rakkaankin kanssa ehtinyt viettää ihanan paljon aikaa...<3 Ja tulihan tuossa 14. huhtikuuta täyteen sellainen etappi kuin 3 kuukautta yhdessä! :') On se niin suloista kun on ihminen ihan pöpinä toisen takia!
Koulussa on myös kokeiden lisäksi tapahtunut yhtä jos toista;
Viikolla 15 (8.-12.4.) oli tukioppilaiden pitämä ja järjestämä väriviikko. Väriviikolla oli ideana kunakin päivänä pukeutua kyseisen päivän väreihin. Värikkäästä pukeutumisesta sai pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt luokka voitti aina sen päivän. Väreinä olivat:
Maanantai: Keltainen
Tiistai: Vihreä
Keskiviikko: Ruutu, raita, pilkku, kukkakuosi yms.
Torstai: Punainen/pinkki
Perjantai: Sininen
Mutta väriviikko meni oikein mukavasti. Minun osuutenani järjestelyissä oli huolehtia aamunavauksista ja tiedotteista keskusradiossa. Ja hyvinhän nekin meni! :D
Sitten se kevään odotetuin kaksi päivää eli musaillat huhtikuun 23. ja 24. päivä Kummun koulun liikuntasalissa. Itse olin koko tiistain järjestelemässä paikkoja ja kirjoittamassa juontoja. Hyvin meni omalta osalta muutamaa pikkumokaa ja isompaakin mokaa lukuunottamatta. Mutta pääasia oli se, että oli niin hemmetin hauskaa ja mukavaa! Ja nostalgista... Viimenen musailta peruskoulun aikana...O_o
Tuolla musailta viikolla meillä oli myös saksasta vaihtari, jonka kanssa sai sitten hieman testailla omaa englantiaan ja oppia saksaa. Mukava viikko oli vaikkakin välillä kielimuuri oli hieman hankalaa saada murretuksi...:)
Ja sitten tälle viikolle: (jota onkin ehtinyt kulua jo yksi vuorokausi ja 20 tuntia x))
Meillä on tällä viikolla koulussa kevätilo-viikko, jonka tavoitteena on tuoda koulun kevään arjen puurtamisen keskelle hieman helpotusta ja kevennystä. Minulla on taas tehtävänäni hoitaa aamunavauksia ja tiedottelemista.
Huomennahan on sitten vappu ja tänään vappuaattona oli koulussa hirmunen härdellipäivä...:)
Tulevana viikonloppuna saakin sitten olla oman mussukan kanssa ihan vaan kaksisteen kotona ilman aikuisten valvovaa silmää...<3 Ihana weekendi tulossa! :3
Päivän biisin vois tähän laitella vielä lopuksi. Elikkäs siis Juha Tapiota ja minuun todella hyvin uppoava kappale Onnen tähdet.
Kirjastossa istuu aina iltaisin, Lukee siellä lainaamaansa romaanin, Kun kaupat menee kiinni, Se kiertää ostarin, Vielä kerran hidastuvin askelin, Sen naapurit kai tietää, Vaikkei puhu ääneen, Joka loppiainen sukulaiset muistuttaa; Synnyit maailmaan alla onnen tähtien, Ei vastaa sanaakaan, mutta silmät tulta lyöden, Kauniisiin kasvoihin hymyn taistelee, Vielä jonnekkin onnen tähden mä teen, Koulussa sen kirjoitukset ääneen luetaan, Siitä opettajat sanoo aina niin, Tuosta tytöstä me tullaan kyllä vielä kuulemaan, Ja se kirjoittelee niihin aineisiin, Kuinka sunnuntaisin perhe harrastaa, Ja vieraatkin voi tulla kylään ihan milloin vaan,
Tuossa biisissä on vaan niin paljon minua... Se kertoo oikeestaan tosi hyvin siitä miltä välillä tuntuu. Oikeestaan aika pelottavan hyvin! Mutta hyvä biisi...:)
Ulkona on niin ihanan aurinkoista ja paikat alkaa pikku hiljaa sulaa. Jotenkin tulee niin pirtee ja ilonen olo, kun aamulla herää auringonnousuun ja illalla aurinko laskee vasta just ennen kun käy nukkumaan. Tuntuu mukavalta! :)
Tää viikko on menny aikalailla tavallisissa merkeissä. Tiistaina alkoi siis taas koulu loman jälkeen. Illalla perusmeininki teatteriharkkoineen yms. Keskiviikko myöskin aivan tavallisilla uomillaan. Tänään oli taloustietokilpailu ja ihanaa kemiaa...:3 Ainiin! Saatiin vihdoin ja viimein luokkasormuksetkin...:) Ihanasti pääsee 3.6.2028 järjestämään sitten luokkakokousta! :)
Löyty taas yks biisi, jonka sanoista on helppo löytää paljon sanottavaa... Nimetön - Kuuleeko kukaan
Vie mut pois, tahdon paikkaan, jossa hengähtää, Ei riitä vain että sulkee simänsä, kaiken keskellä, Vie pois, polta siltani, kadota jälkeni, Tämä kaupunki vaatinut on osansa, Nyt mun on pakko lähteä, Sillä kuule mun huudot kun jää heikko pettää, En halua paeta todellisuutta, Ainoastaan hengittää,
Välillä on alkanu tuntua siltä, että haluaisi hetkeksi paeta. Paeta mitä? Moni varmaan mietti tuota hetken. Mutta en mie osaa siihen oikein edes vastata. Voin kuitenkin yrittää parhaani mukaan.
Mie luulen, että haluaisin paeta itseäni, omia ajatuksiani ja niiden kehää, joka vaan kiertää ympyrää, eikä löydä päätepistettä tai rauhaa. Välilllä tulee paniikki, pakoreaktio. Silloin haluaa vaan saada ajatukset jonnekkin muualle mahdollisimman äkkiä ennen kuin ehtii liikaa miettiä asioita.
Mutta entäs jos ei ehdi? Silloin tilanne on mitä epämukavin ja ahdistavin. Alkaa miettiä kaikke painostavaa, asioita, joilla ei enää ole minkäänlaista merkitystä. En halua paeta todellisuutta, ainoastaan hengittää. Niin... Miun tarkotus ei oo päästä pois todellisuudesta, joka on kuitenkin tällä hetkellä todella mukava ja aika ongelmaton. Joskus vaan tulee sellanen olo, että haluais hetkeks pois oman päänsä sisältä. Sellanen olo, että ei haluaisi koko ajan miettiä asioita omasta näkökulmastaan.
Syvä huokaus hiljaisuuden rikkoo, sanat tahtomattaan uupuu, Siivet liian suuret tähän häkkiin ja se minua ahdistaa, Näin se maailma keinuttaa omaa lastaan, On siis täysin turhaa olettaa, et muutosta olisi luvassa, Vaikka koittanut olen antaa aikaa,
Kertokoon sanat omasta puolestaan...
Mikäpä tällasta elämää on viettäessä...:) Ollu niin mahtavaa viimesen pari päivää, että en oikein osaa edes kuvaillakkaan! Vois ehkä kertoa, että mitä sitä on tullu puuhailtua.
Perjantaihan oli siis hieman tylsää, mutta oli kiva nähdä sukulaisiakin...:) Lauantaina menin sitten tuon ihanan mussukkaiseni luokse yöksi ja oli kyllä niin ihanaa...<3 Ja eihän se yksi yö riittäny, vaan me saatiin ruinattua se meille vielä sunnuntaina...:3 Oli kyllä sellasta ihanuutta tuommonen, että ei voi sanoa muuta kun iiiiih <3 Maanantaina sitten jouduin luopumaan ihanaisestani ja löhöämään kotona. On kyllä koko päivän ollu niin väsyny ja vetämätön olo, että puuuh...=P Mutta niin hyvä fiilis kun vaan olla ja voi! :)
Että sellanen oli minun pääsiäislomani :) Nyt tässä olis jälellä enää vähän läksyjä ja koululaukun pakkailua. Ai niin ja tietysti hieman datistelua! :D Sen jälkeen se olis oikeestaan vaan nukkumista. Onnistuukohan tuo yksin? :/
Mutta voisi pari hienoa biisiä taas näin lähes traditionaalisesti linkkailla tähän tuolta Youtuben ihmeellisestä maailmasta...:) Viikonlopun aikana paljon kuunneltuja biisejä.
Ekaks Suvi Teräsniskan versio Yön kappaleesta Rakkaus on lumivalkoinen.
Hän aamukahvin vuoteeseen on tuonut rakkaalleen, Valo taittuu ikkunasta onnen hetkeen jokaiseen, Saa peiton alla koko päivän tehdä taikojaan, Ja tuntea kun lumi peittää koko maan, Hän risti kädet, käänsi katseen hiljaa ylöspäin, Ja kiitti miten onkaan saanut rakkautta näin, Aina toivoi paljon mutta saikin enemmän...vaan ei yhtä tiennyt hän...
Yksinkertaisesti vain todella hyvä kappale ja LOISTAVA tulkinta siitä! Tullu kuunneltua monta kertaa niin automatkalla kuin nyt tietokoneellakin...:) Kaunista.
Toisena kappaleena Scandinavian music groupin Hölmö rakkaus. Ihana biisi, joka vaan kertoo jokaisesta tuntemuksesta niin älyttömän hyvin...<3
Viimeisenä biisinä haluan näyttää aivan ihanan TOISEN Yö-coverin Suvi Teräsniskalta. Enkelille. Surullinen, mutta jotain sellaista koskettavaakin siinä on.
On kaikki pois lähteeneet, Jättäneet yöhön yksin kulkijan, On kaikki lähteneet, enää yksin matkaa teet, Kun kaikki pois on lähteneet, Joo, ne rakasti sua niin, Lapsen kasvot meikillä vain peitettiin, Meikki rapistunut on, Ja vain kylmän kohtalon sai lapsi, jota rakastettiin niin, Ja kaiken tämän jälkeen hän on valmis kuolemaan, Itkien hän yössä nuolee haavojaan, Jäljellä on enää arpi vanhan ystävän, Vaikka odotitkin enemmän, Vuodet kuluneet jo on, Joko päättynyt on matkas loputon, Veikö kotiis viimeinkin sen ties vai vieläkö matkalla oot, Oi enkeli vieläkö matkalla oot...
Ihana kappale. Täytyy sanoa. Mutta surullinen. Ja sellainen, että jotkin sanat vaan osuu ja uppoaa aika pahasti...
...olla onnellisia ilman virheitä, nähdä ikuisen valon, rakastaa tuntematta pelkoja hirveitä, kukaan ei jaksa enää, mutta pakko yrittää, mä tahdon elää!
Sanailua tähän pitkäperjantaihin...:) Kuulostaa ehkä raisuilta, mutta pohjalla todella positiivinen ajtusmaailma. Parhaita riimejä ja tekstejä syntyy tunteiden murrosvaiheessa. Yleensä ne syntyy kun mennään hyvästä huonompaan suuntaan, mutta joskus menee näinkin päin. Huonommasta noustaankin parempaan päin, ylöspäin! :)
Tässä loman alettua on ollut aika jännää mietiskellä kaikenlaista. On saanu olla rauhassa. Oikeestaan en ees haluais olla rauhassa, koska alkaa pelottaa, että kävisin miettimään liian syvällisiä ja masentavia asioita. Mutta niin ei oo käyny! Yksinäisyys herättää monia tunteita. Monia vaikeasti käsiteltäviä ja omituisia, ennestään tuntemattomia voimakkaita tunteita.
Ensimmäisenä tulee mieleen haikeus. Mie en osaa ehkä oikein selittää, että mistä tää ''haikeuden'' tunne johtuu. Onko se ikävää, onko se pelkoa muutoksesta? En mie oikein tiedä. Mutta ehkä niin on parempikin. Ei kaikkea tarviikkaan välttämättä tietää. Ihminen on olento, jonka takoitus ei olekkaan tietää kaikkea. Niin mie ajattelen.
Löysin taas uutta ja ihanaa musiikkia itselleni!
Verenhimoiset hirviöt kannoillani, Liian pitkä matka perille, Törmäsin ihmiseen, joka näytti etäisesti tutulta, Sinäkö se olit, kun petti maa jalkojeni alta,
Nää sanat kuulosti ensiks tosi masentavilta ja apaattisilta, mutta niitä pitikin vähän tulkita. Ja sitähän hyvät sanotukset vaatii! :)
Kun tuntuu siltä, että elämässä on kaikki auki, tie on täysin vapaa ja sie saat ite päättää nopeuden ja kulkupelin, niin on aika tyhjän päällä. Edessä ei ole mitään. Sie et tiedä mihin oot menossa ja mitä siellä tekisit. Se tunne voi ahdistaa pahemman kerran. Verenhimoiset hirviöt kannoillani, liian pitkä matka perille. Siltä aina joskus tuntui. Ei tiennyt mitään muuta kuin sen, että joku minnuu jahtaa. Mikä se joku oikein edes oli? Oliko ne muiden ihmisten kommentit ja mielipiteet? Vai oliko ne sittenkin omat harhaluulot ja käsitykset itsestä... Liian pitkä matka perille. Kun ei edes tiennyt, että missä se ''perillä'' oikein on. Mitä ihminen silloin oikein tekee? Lamaantuu. Jää kellumaan virran mukana eikä pyristele vastaan. Törmäsin ihmiseen, joka näytti etäisesti tutulta. Niin minäkin törmäsin. Pariin kertaankin. Ensimmäisellä kerralla kyseinen ihminen nosti miut kuopasta ja antoi uskoa tulevaan. Se ihminen pelasti miut tuholta ja lopulliselta elämänmenolta. Kertoi, että mie riitän just sellaisena kuin olen. Sanoi, että miksi miun pitää jatkaa ja kokeilla mitä tulevaisuus on minuu varten varannut.
Ja voi sitä kiitollisuuden määrää, jonka olen sille ihmiselle velkaa omasta elämästäni. Koska eteenpäin kannatti mennä. Niin hyvää oli tulevaisuus miulle varannu. Toisen nostavan ihmisen, joka halus miut just sellaisena kuin olen. Ihmisen, joka rakastaa vilpittömästi ja ilman kyselyjä. Rakkaan, jota ei koskaan halua menettää... Sinäkö se olit, kun petti maa jalkojeni alta. Sinä se olit.
Asiat vaan liittyy toisiinsa. Ihmiset toisiinsa. Tapahtumat ja sattumat toisiinsa. Kaikelle on syynsä ja kaikella on seurauksensa. MIKÄÄN mitä teet EI OLE merkityksetöntä. Muistakaa ihmiset se. JOKAISELLA TEOLLA JA SANALLA ON MERKITYSTÄTULEVAISUUDESSA...:) Paras suojata silmät, Mua häikäisee niin, Mä en tahdo enää juosta, Ja vilkuilla taakseni, Pitelisit mua hetken, Laulaisit laulun, Mä en jaksa enää juosta, Putoamaan takaisin,
Välillä tuntuu, että nykyinen onni sokaisee. Tulee fiilis, että enkö mie muista millaista joskus oli. Saapuu pelko siitä, että unohtaa miten pahalle ihmisestä voi tuntuakkaan.
Mie en enää halua koittaa paeta menneisyyttäni ja kaikkea, mikä siellä on. Mutta en mie halua sinne enää ikinä palatakkaan. Se ei tee mistän parempaa.
Ihanaa saada purkaa kaikki ulos. Kävin torstaina juttelemassa kuraattorin kanssa ja voi että se tuntu niin hyvältä...:)
Taas olis yks päivä enemmän plakkarissa (ja viikonloppu).
Voishan tässä ensin kertoa vaikka vähän tuosta viikonlopusta! =) Isosleiri alko siis perjantaina Pellinmäessä majoittumisella ja yleisellä infolla. Kotailtiin ja vietettiin iltahartaus... Siinäpä se. Ei ollu perjantai minulle mikään maailman paras päivä, mutta kyllähähn tässä vielä hengissä ollaan! :D
Lauantaina oli kaikenlaista hauskaa ja hulvatonta sekä opiskeltiin kaikenlaisia isosjuttuja. Illalla aivan täydellisen hulppea iltaohjelma ja saunat. Saunan ja iltapalan jälkeen miun piti pitää iltahartaus...O.O Huhhuh kun vähän jännitti! Mutta selvisin !!! =)
Sunnuntaina heräiltiin, syötiin aamupala ja pakkailtiin. Sitten pitikin jo lähtee kirkkoon palmusunnuntain messuun hoilaamaan. Siellä vielä sitten messun jälkeen leirin päätös kirkon kellarissa....=/ Ei oo koskaan kivaa kun leirit loppuu. Ne on yleensä niin kivoja!!! :D
Mutta tänään laskeuduttiin taas arjen ihmeelliseen maailmaan. Ja kammottavaan sellaiseen kun tajuaa, että edessä on aivan hillitön määrä kokeita, valtakunnallisia kokeita ja muuta vastuullista hommaa. Onneks olen ehtiny kirjottaa ruotsin aineen jo loppuun ja äidinkielen mielipidekirjotuskin on jo paremman puolella. Kyllähän se siitä. Tai niin kannattaa itselleen ainakin uskotella...x)
Muutenpa tässä on ollu ihan normaali koulupäivä. Ekaks supertylsät atk-tunnit, sitten bilsaa, matikkaa, terveystietoa ja englantia. Ei siis mitään kovin kummallista tai erikoista.
Tässä on mukavati kulunut ilta ruotsin ainetta kirjottaessa, tallihommia tehdessä, ykon kokeeseen lukiessa ja tietokoneella istuessa. Mukavaa normaalia koti-iltaa olen siis tässä vietellyt.
On tässä ehtinyt päivälle jo kappaleenkin miettiä! =D Vähän erilaista kuin yleensä.
Stellaa... Löytyy useimmiten minun äitini soittolistalta, mutta kyllä mahtuu omallekkin aika usein. Varsinkin tämä biisi. Sanat on niin turmiolliset ja herättävät. Voiko rakastaa niin paljon, että haluaa kuolla toisen mukana?
Sylissäsi uskallan tunnustaa, Ettei minustakaan oo tätä maailmaa kohtaamaan, Puolet minusta on muualla...
Jotenkin sellanen jännä kappale. Saa miettimään hirveen montaa asiaa. Mitä sitä tuntisi oikeasti jos toinen ilmoittaisi, että nyt olisi parempi pilvien päällä. Mitä silloin ajattelisi? Voisiko sitä sanoa jatkavansa matkaa ilman toista?
Minä en pystyisi. Junan alle mahtuu kaksinkin. Niin se vaan olisi.
Musan avulla voisi tässä taas mietiskellä asioita! :) Se on loistava keino purkaa omaa sisintään ja omia ajtuksiaan.
Tässä voisi olla paikka eräälle erittäin voimaannuttavalle kappaleelle Kaija Koon tuotannosta.
Kaunis rietas onnellinen
Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa, Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas, Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan, Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa, Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan, Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan,
Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään, Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää, Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas, Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa,
Kaikki varmaan osaa itse päätellä kappaleen sanoman...:)
Heipparallaa ihanat, joskus taas kirjoittelen sitten lisää...:)
Taas on yks harvinaisen tavallinen päivä takana päin, melkein...=P Vielähän tässä on edessä rakastamani kahvakuulajumppa! :D Sellasta hikoilua ja rääkkiä että huhhuh! :) Nautin.
Mutta olisikohan tässä päivässä jotain kertomisenkin arvosta... Koulupäivä oli aika normaali ja mitäänsanomaton. Ensiks perus uskonnontunti, matematiikkaa, äidinkieltä, yhteiskuntaoppia ja sitten vielä liikunnan kaksoistunnit. Äidinkielessä IHKU sijainen...-.- Kaikki me rakastettiin sitä NIII-IIN paljon että huhheijjaa...=P Liikuntatunnistakin selvisin hengissä! :)
Ens viikonloppuna isosleiri. Jeij! :D Odotettu kauan...:) Siellä saa taas olla ihanien ihmisten kanssa kokonaisen viikonlopun poissa kotoa...:D Pellinmäessä vietetyt leirit on vaan aina jotenkin niin ihania ja antoisia. Aina siellä jotain uutta oppii. Jos ei itse aiheesta (esim. isoskoulutus) opi mitään, niin kuitenkin jostain jotakin oivaltaa.
Äidinkielentunnilla oli ihanan sijaisen johdosta niin tylsää, että kirjottelin kaikenlaista tuohon maagiseen keltaiseen vihkooni. Voisin tässä hieman näytettä antaa jos sattuu ihmisiä kiinnostamaan...:)
Minulla on tunne mieletön sisälläni,
Voima, viha vai agressio,
En niistä saata yhtä valita,
Kaikki vuoroaan huutaen vaatii,
Jokainen minusta esiin raivoisasti vierii,
Koitan estää niitä valloittamasta,
Toinen toistaan vastaan vimmastusti sotii,
Haluaisin hajota murusiksi,
Särkyä tuhansiksi sirpaleiksi,
Voimat hiipuvat, en enää jaksa,
Annan vihan virrata läpi kuorestani,
Voimaisasti se hallinnan minulta vie,
Avaan suuni ja huudan,
Ei kykene minua mikään vaientamaan,
Kaikkoaa lämpö ympäriltäni,
Jään kylmään makaamaan yksin,
Viha hiljaa peloksi peilautuu,
Haluaisin itkeä viimeisen kerran,
Itseni hiljaa hajottaa,
Viha maailmani hajoitti voimallaan,
Jäi yksin ihminen pieni pelkäämään,
Tuo oli sellaista pientä tunteen purkamista ja hajoittamista sanoiksi. Ei se mikään hieno ja mahtava kirjaan pääsevä runo ole, mutta minulle itselleni merkittävä purku. Ei kaiken tarvitse aina tavoitella parhautta tai olla paras. Joskus on hyvä tehdä vaan jotakin turhaa ja merkityksetöntä muulle maailmalle. Itselleen kaikesta on hyötyä, uskokaa pois. Onhan se hienoa jos jostakin alunperin merkityksettömästä asiasta tulee merkityksellinen ja kuuluisa.
Hmm... Mitäköhän tässä vielä keksisi tähän kirjoitukseen lopuksi...:) PÄIVÄN BIISI TOTTAKAI!!! :D
Sellaista ihanaa settiä, jota tulee kuunneltua aika paljon... Sana, my idol <3 Ette ymmärrä... Niin ette välillä juuh...=P
Miks kaikki sanoo et mun pitää olla vahva?
Miks se oon minä, jonka pitäs muka jaksaa?
Liikaa paskaa, se väkisinkin maahan painaa,
Teen mitä vaan, teen väärin silti aina,
Tein sillon väärii päätöksiä ja kadun niitä,
Elämä on peli, eikä mikään mulle riitä,
Tuo viimenen säe kertoo kaiken sen tarpeellisen minusta, mitä ihmisen täytyy tietää selvitäkseen minun kanssani. Elämä on peli, ei mikään mulle riitä. Niin ei riitä. Mä tavoittelen aina palaa taivasta ja pyrin kuitenkin samalla pitämään jalat maassa. Mutta ei se niinkään ole sitä, että tavoittelisin aina täydellisyyttä, vaan sitä että mie en ole kauaa tyytyväinen tasapaksuun onnellisuuteen. Mie tarviin ongelmia ratkottavakseni, että miun pää kestää kasassa. Mie en saa tyydytystä siitä, että olisin kuukauden onnellinen ilman ongelmia ja epäkohtia. Mie saan henkistä tyydytystä ja onnentunnetta siitä, että saan jonkun kauan itseäni vaivanneen ongelman ratkaistuksi. Hullultahan se voi kuulostaa, mutta kai sitä ihminen tuntee itsensä aika hyvin jos voi tuollaista omasta itsestään sanoa. Tunnistaa jonkun piirteen itsestään ja koittaa valjastaa sitä voimavaraksi tässä elämässä.
Miun vahva puoli on se, etten jää paikoilleni vellomaan ikuisessa ''onnessa'', vaan koitan koko ajan löytää jotakin uutta pohdittavaa, mietittävää, ratkottavaa tilannetta, jolla saisin oman onnistumisentunteeni tyydytetyksi.
Monesti tuntuu silti Teen mitä vaan, teen väärin silti aina. Mie kuitenkin uskon, että se tunne siitä että teen kaiken aina väärin kumpuaa siitä, etten mie tee muiden mielen mukaan vaan omani. Kunnioitan muita ja arvostan heitä, mutta aina välillä on pakko pistää oma etu ensin ettei sitten jää rannalle ruikuttamaan että miksi kävi näin. Jos itse päättää asioista voi virheen tullessa löytä vain ja ainoastaan yhden syyllisen, itsensä. Se helpottaa asioita ja niiden käsittelemistä.
Miks kaikki sanoo et mun pitää olla vahva?
Miks se oon minä, jonka pitäs muka jaksaa?
Mie oon niin kyllästyny ihmisten tapaan ajatella miusta silleen, että ''kyllä se kestää kaiken mitä sille sanotaan'' ja että ''ei se siitä mieltään pahota''. En minä kestä ja kyllä minä pahoitan. Tuntuu vaan, että sen vanhan kovan kuoren jättämät muistot haittaa yhä tänäänkin miun elämää. Ihmiset laukasee miulle päin naamaa kaikenlaista paskaa ja pahaa, mutta eivät tajua, että jokainen sana jää mieleen ja alkaa hiertää siellä. Tottakai sitä jossain vaiheessa kuuroutuu tietyille asioille, joita siusta sanotaan, mutta ei kokonaan niillekkään. Kiusaamikseksi sen voisi kai luetella, mutten minä tunne itseäni kiusatuksi. En mie oo kiusattu. Miulla mee todella hyvin koulussa, ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä. En mie oo siitä mitenkään traumatisoitunu ja ottanu ihteeni. Kai miun tehtävänä täällä maan päällä on vaan olla se sylkykuppi, johon ihmiset saa purkaa omaa ahdistunutta sisintään kun eivät muuta keinoa keksi. Kai se on vaan pakko kestää. Mutta valittaa siitä saa, koska en siihen itse ole täysin syyllinen.
Te riistitte mult kaiken, veitte mun sielun, Ulkoo ihan tyyni, mut sisältä päin kiehuu, Aika alkaa miettii muuta, koittaa rauhottuu, Aika alkaa laittaa hommat kuntoon ja muuttuu, Te riistitte mult kaiken, veitte mun sielun. Sitä voi miettii, että onko minua haukkuneet ja parjanneet ihmiset tehny miusta erilaisen kun mitä olisin, jos sitä ei olis tapahtunu. Mie en koe olleeni mitenkään juuri jossain ajanjaksossa koulukiusattu, vaan oon oikeestaan loppu ala-asteen ja yläasteen ajan ollu tässä asemassa missä satun olemaan. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä se ei oo haitannu juuri lainkaan, mutta välillä pää tuntu räjähtävän siihen paikkaan. Ulkoo ihan tyyni, mut sisältä päin kiehuu. Tuo säe saa miut oikeesti miettimään, että miten joku voikin tietää just oikeet sanat miun tuntemuksille. Välillä tuntuu, että menee tosi hyvin, kaikki rullaa ja että kaikki on ihan mahtavasti, mutta sitten tulee taas niitä hetkiä, että haluais vaan paeta jonnekkin pois ihmisten katseiden alta. Mie en koe olevani herkkä tai ottavani liian helposti itteeni, mutta jos joku huomauttaa jostain asiasta jonka mie ite tiedän olevan vinossa, niin se saa miut aika hitosti pois tolaltaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja sillä selvä. Pyrin tietysti parantamaan kaikkea, mikä paranneltavissa on, mutta sitä mihin en voi vaikuttaa tai mitä en halua muuttaa, niin sitä en sitten paranna. That's it.
Välillä mie myös jotenkin kierosti nautin siitä, että jos joku huomauttaa esimerkiks miun pukeutumisesta jotenkin negatiiviseen sävyyn, niin sit mie vaan kylmän viilesti ja coolisti sanon että S-O W-H-A-T?. Mitä sen muita pitäs liikuttaa miten minä pukeudun tai meikkaan tai millasta musiikkia minä kuuntelen. Minua ei kiinnosta kommentit, jotka morkkaa jotakin asiaa, josta nautin itse. Ja ne kommentit just sattuu eniten...
Miusta on helppoa ja ihanaa purkaa ajatuksia laulujen sanojen kautta. Näin saa kiinni siitä asiasta, josta haluaa kirjottaa. Tietty joku asia saattaa suurentua, kun sitä kirjottelee tänne, mutta toisaalta taas se on jokaisen oma asia, että miten nää tekstit ottaa. Toivon, että edes joku oikeesti lukee mielenkiinnolla, mitä mie syvällä sisimmässäni mietin...:) Paljon on positiivista palautetta tullut ihmisiltä ihan kasvotustenkin, joten kai tässä voi olla hyvillä mielin.
Lopuksi sanon kauniita sanoja ihanille ihmisille, teille, jotka niitä ansaitsette:
Sinä olet sinä, et kukaan muu,
Sinä olet sinä, ei sinua kukaan korvaa,
Sinä olet sinä, ainutlaatuinen,
Sinä olet sinä, rakastettava ja niin ihana ihminen,
Sinä olet sinä, niin ja minä olen minä,
Sinä olet sinä, tehdään maailmasta parempi yhdessä, ei kukaan jää silloin yksin...:)
Ystävät, paistaa se aurinko joskus sinne risukasaankin. Jopa niin, että voi tarvita ihan aurinkorasvaakin! ;) Minä jos joku olen paras siitä sanomaan! :D
Olipahan taas NOPEA päivä! Aamulla oli sellenen olo, että kello juos nopeemmin kun ite kerkis perässä mennä, eikä se fiilis kyllä haihtunu päivän mittaan yhtään mihinkään...=P
Koulupäivä oli ihan jees. Ei mitään kovin erikoista tai maailmaa mullistavaa. Ekaks kaksoistunnit ruotsia, sitten kaksoistunnit bändisoittoa (<3), tunti äikkää ja vikaks biologiaa. Ihan mukavasti ja normaalisti meni nuokin tunnit. Ei mitään normaalista poikkeavaa siis TUNNEILLA...;)
Mutta ruokavälkällä kävin juttelemassa opon kanssa ja sain tietää kaikkea kivaa sellaisesta jutusta, että meille tulee asumaan vaihto-oppilas huhtikuussa viikoks! =) Vähänkö jännittää. Saan varmaan tässä lähiaikoina meiliä saksanmaalta...:D
Mutta sitten koulun jälkeen Steel Pan -kerhossa soiteltiin seuraavaa biisiä...=P
Aina niin ihana Angry Birds...:D
Steel pannuilun jälkeen eksyin kaupan kautta kirjastolle mussuttamaan eväitäni. Lueskelin siinä hyvän tovin ja nassuttelin pilttiä ja salaattia. Sitten saapui armas ihana poikaystäväni ystävänsä kanssa ja mentiin kirkolle hihhuloimaan ja pelailemaan korttia. Hihhuloinnin päätteeksi minä löysin tieni koululle teatteriporukan harkkoihin jatkamaan ihmeellistä hihhulointia.
Harkkojen jälkeen sitten vaan tassuttelin uimahallille odottelemaan äitiä ja kyytiä kotiin päin.
Nyt tässä sitten vaan istuskelen iltaa tietokoneella ja mietin, että miten ihmeessä sitä sais aikansa kulumaan...=P
Vois vaikka aikaansa kulutellakseen kirjotella tänne jotakin joutavaa jostakin turhasta...x) Tämä loogisuus lauseenrakenteessa !!!
Katselen tässä stand up komiikkaa youtuben ihmeellisestä maailmasta. Parhaillaan pyörii André Wickström Total Comedy -show. Aika kivaa ja naurattavaa kamaa...;D Itku silmässä välillä täällä kierii sängyllä kun naurattaa niin hirveesti...x)
Mutta vaikka lupasin jorinaa, en sitä tee. Nyt on vuorossa päivän biisi ja sitten hyvät illan jatkot ja muut munkeloiset...xD
Päivän biisinä ironisen sanoman sisältävä hieno kappale...;)
Vanha kunnon Nirvana ja Rape me...=D Kiva biisi on. Ja päivän biisi! ;)
Ihanaiset olen taas täällä! =D Jos joku on siis edes kaivannut...x) On vähän kyselty, että missä se jokapäiväinen bloggari on ollut jo yli puoli vuotta. Minä vastaan näin: ''Olen koittanut epätoivoisesti hommata itselleni elämää! :)''. Joo...(= Ja olen siinä ihan kohtalaisesti onnistunutkin !!! =) Yleismoodi on muuttunut edellisen kirjoituksen ajankohdasta aika valoisaksi jos se nyt silloinkaan ihan maissaan oli.
Voisin tässä ihan ensimmäiseksi vastata tuohon Ompun haasteeseen noissa kysymyksissä. Vastailempa siis niihin!
1. Onko sinulla sisaruksia, ja jos on niin montako?
- Ei ole yhtään kipaletta. Ja se on oikeestaan ihan mukavaa...=) Joskus on aika yksinäistä, mut eipähän tarvihe tapella kenenkään kanssa mistään...=D
2. Mikä on lempibiisisi?
- No nyt iskit Omppu vaikeen... Hmm... On niin monta, joista voisin valita! =D Mutta jos vaikka kolme linkkais!
Scorpions - No one like you
Mukavan energinen ja kivan sanoman sisältävää saksalaista ;)
Pariisin kevät - Painovoima (Korkeushyppääjän rakkaus)
Aika ihana ja erilainen kappale minun soittolistallani.
Kaija Koo - Tinakenkätyttö
Biisi, joka on suoraan minun elämästä kirjoitettu ja minulle suunnattu! =) Ei mikään musiikillinen ihme, mutta menee sekin noiden sanoitusten takia läpi minun korvista. Liittyy läheisesti minun elämääni ja kappaleen tärkeyden takana on tarina, jolle ei löydy vertaa...<3
3. Onko sinulla omia soittimia, jos on niin mitä?
- Miulla on sähkökitara, akustinen skitta, basso ja mandoliini :)
4. Lempi TV-ohjelmasi?
- Nyt on paha! En kato nykyään telkkaria enää lähes lainkaan... No jos nyt on pakko sanoa niin vaikkapa Sydämen asialla. Asiallista tavaraa briteistä!
5. Lempisana?
- No voi jessus...! Hmm... Tähän on monta vaihtoehtoa mutta jos nyt pakko on yks valita, niin valitsen sanan ''RAKKAUS''...<3
6. Oletko koskaan käynyt Lapissa?
- Kyllä olen. Hiihtolomalla viimeksi! =)
7. Keitä perheeseesi kuuluu?
- Minä, äiti ja elukat.
8. Montako kertaa olet käynyt ulkomailla ja missä maissa?
- Viidesti. Bulgariassa, Virossa, Venäjällä ja kahdesti Ruotsissa.
9. Mikä puhelin sinulla on?
- Nokian kalikka x2
10. Lempikirjasi?
- Leena Lehtolaisen ''Jonakin onnellisena päivänä''
11. Lempielokuvasi?
- Taru sormusten herrasta trilogia.
Siinäpä tuo nyt olisi! =) En käy haastamaan ketään, koska en viitsi haastaa niitä, jotka on minut jo haastaneet! xD Vastahaaste! Viisasta...! (y)
Mutta. Voisihan tässä kuluneesta vuoden puolikkaasta jotakin runoilla. Elikkäs syksyllä alkoi koulu uusissa tiloissa kun jouduttiin evakkoon omasta koulusta homeongelman takia. Uus koulu oli minun mieleen kovasti =) Jag tycker om!!! x) Joo... Ei ole ruotsi minun lempiaine!
Syksyllä myös jatkui meidän musikaaliporukasta syntynyt teatterikerho OMG^2 ja ollaan tässä kevääksi kehittelemässä jonkun näköstä näytelmää/prokkista kiusaamisesta. Hyvällä porukalla syntyy varmasti parasta ja ihan huippua matskua! =) Huipuin ohjaajakin meille on suotu...=D Ei savua ilman tulta. Eikös se niin sanonta kuulu?
Mitäs tässä muuta sitten olis tapahtunu? Hmm... Jaa... Parisuhderintama on ollut aktiivisen muutoksen alla koko talven viimeistä kahta kuukautta lukuunottamatta. Oli yksi juttu tuossa lokakuun lopusta joulukuulle, mutta se ei oikein lähtenyt ottamaan tulta alleen sen enempää.
Mutta nyt on täysin eri tilanne meneillään...<3 Sillä uusi vuosi toi tullessaan uudet kujeet ja ihmissuhteen, jonka toivon päättyvän vasta mullan alle mentäessä. Kun jonkun kanssa synkkaa niin sitten vaan synkkaa! =) Ja minkä onnellisuussykäyksen on aiheuttanut tämä iloinen elämänmuutos...=D Parempaan mennään vaan päivä päivältä! Tunteet ja niiden todellisuus saa välillä miettimään, että mitä sitä on tehnyt ansaitakseen tuollaisen prinssin elämäänsä...<3
Siispä tarvitsemme nyt imelän rakkauslaulun ja mikäs sen parempi olisi kuin Muse ja ''Can't take my eys off you''...=) Jokaisen sanan allekirjoitan rakkaalleni! (: <3
Sellaistakin siis on päässyt tapahtumaan! =) Muutakin on kyllä tapahtunut tässä... Kun vaan muistaisi edes suunnilleen aikajärjestyksen tapahtumien suhteen! =D
Tuli käytyä Sonata Arctican keikalla syksyllä kun sain äitiltä syntymäpäivälahjaksi liput Kuopiossa olleille meiningeille. Oltiin siellä kivalla porukalla ja oli kyllä niin huippua ja mukavaa ettei paljon paremmasta tietoa!=D Ja sitten juhlittiin vielä päivän verran minnun syntymäpäiviäni meillä Kristan kanssa...:3 Sekin oli mukavaa, koska sen niin hyvin muistan! =)
Ajoin myös lokakuussa mopokortin ja kaikkien ihmetykseksi pääsin ajokokeestakin läpi ensimmäisellä yrityksellä vaikka teoriakoetta piti käydä kahdesti kokeilemassa ennen kun pääsin pisteille! xD Skootteria tässä kirjoittelun lomassa etsiskelen...(=
Joululomalla sitten eksyin etelään serkun luo käymään! =) Se oli huippuakin huipumpi se reissu!!! <3 Oli niin ihanaa nähdä rakasta serkkua PITKÄSTÄ aikaa ja jutella asioista ihan naamatusten...:) Ihanaa kun on olemassa tuollaisia ihmisiä kuin rakas serkkuseni Jenna! Vahvoja ihmisiä, jotka ei ekasta vastoinkäymisestä lannistu vaan puskeevat eteenpäin vaikka mikä olis...<3
Isoskoulutuksessakin minä ehdin olla mukana kaiken tämän muun tohinan keskellä! =) Siellä on parasta porukkaa ja meno kuin villissä lännessä konsanaan!!! ;D Kohtahan tuo on jo talven viimenen leirikin edessä! =D Innolla odotetaan, että mitä siellä mahtaa tapahtuakkaan...:)
Musiikki on edelleenkin erittäin suuri osa tätä pientä elämää...<3 Tulee soiteltua kitaraa lähes päivittäin edes pikkuisen ja sanoitettua omia kappaleita lähes aina kun on tylsyys ja tekemisen puute. Ja välillä kyllä ihan tunnillakin...x) Pahiss olen siis! xD
Kuuntelen nykyään tuon metallin lisäksi hyvin monipuolista musiikkia. Soittolistalla asustaa nykyään paljon lapsuuden idoliani Maija Vilkkumaata, Johanna Kurkelaa, Scorpionsia, Sanaa ja kaikkea mahdollista! =) Monipuolistunut on tämän metallimimmin musiikkimaku aika paljon tässä kuluneen parin kuukauden aikana...(= Mikä on ihan mukavaa, vaikkakin aina ne metallit sieltä listalta tulee löytymään...;)
Syksyllä oli taas marraskuussa musaillat, joissa olin työllistänyt itseni aika mukavasti...xP Juontamassa olin molempina iltoina ja taisin lavallekkin eksyä sen neljäntoista eri vedon verran...x) Mukaan mahtui niin laulua kuin bassoakin ja vähän steelpannujakin! :) Eli aikamoinen jokapaikanhöylä olin taas vaihteeksi...=D
Voisin tässä kuitenkin käydä lopettelemaan ennen kuin saan lukea nimeni Guinnesworldrecordseista! x)
Omia biisinsanoja jos tähän loppuun laittaisi pikkusen...:)
Sitä ennen hei hei ja kiitos kun jaksoit lukea edes tänne asti...x)
Monta kertaa sanottu pahasti ja syösty tulta niskaan,
