Mutta olisikohan tässä päivässä jotain kertomisenkin arvosta... Koulupäivä oli aika normaali ja mitäänsanomaton. Ensiks perus uskonnontunti, matematiikkaa, äidinkieltä, yhteiskuntaoppia ja sitten vielä liikunnan kaksoistunnit. Äidinkielessä IHKU sijainen...-.- Kaikki me rakastettiin sitä NIII-IIN paljon että huhheijjaa...=P Liikuntatunnistakin selvisin hengissä! :)
Ens viikonloppuna isosleiri. Jeij! :D Odotettu kauan...:) Siellä saa taas olla ihanien ihmisten kanssa kokonaisen viikonlopun poissa kotoa...:D Pellinmäessä vietetyt leirit on vaan aina jotenkin niin ihania ja antoisia. Aina siellä jotain uutta oppii. Jos ei itse aiheesta (esim. isoskoulutus) opi mitään, niin kuitenkin jostain jotakin oivaltaa.
Äidinkielentunnilla oli ihanan sijaisen johdosta niin tylsää, että kirjottelin kaikenlaista tuohon maagiseen keltaiseen vihkooni. Voisin tässä hieman näytettä antaa jos sattuu ihmisiä kiinnostamaan...:)
Minulla on tunne mieletön sisälläni,
Voima, viha vai agressio,
En niistä saata yhtä valita,
Kaikki vuoroaan huutaen vaatii,
Jokainen minusta esiin raivoisasti vierii,
Koitan estää niitä valloittamasta,
Toinen toistaan vastaan vimmastusti sotii,
Haluaisin hajota murusiksi,
Särkyä tuhansiksi sirpaleiksi,
Voimat hiipuvat, en enää jaksa,
Annan vihan virrata läpi kuorestani,
Voimaisasti se hallinnan minulta vie,
Avaan suuni ja huudan,
Ei kykene minua mikään vaientamaan,
Kaikkoaa lämpö ympäriltäni,
Jään kylmään makaamaan yksin,
Viha hiljaa peloksi peilautuu,
Haluaisin itkeä viimeisen kerran,
Itseni hiljaa hajottaa,
Viha maailmani hajoitti voimallaan,
Jäi yksin ihminen pieni pelkäämään,
Tuo oli sellaista pientä tunteen purkamista ja hajoittamista sanoiksi. Ei se mikään hieno ja mahtava kirjaan pääsevä runo ole, mutta minulle itselleni merkittävä purku. Ei kaiken tarvitse aina tavoitella parhautta tai olla paras. Joskus on hyvä tehdä vaan jotakin turhaa ja merkityksetöntä muulle maailmalle. Itselleen kaikesta on hyötyä, uskokaa pois. Onhan se hienoa jos jostakin alunperin merkityksettömästä asiasta tulee merkityksellinen ja kuuluisa.
Hmm... Mitäköhän tässä vielä keksisi tähän kirjoitukseen lopuksi...:) PÄIVÄN BIISI TOTTAKAI!!! :D
Sellaista ihanaa settiä, jota tulee kuunneltua aika paljon... Sana, my idol <3 Ette ymmärrä... Niin ette välillä juuh...=P
Miks kaikki sanoo et mun pitää olla vahva?
Miks se oon minä, jonka pitäs muka jaksaa?
Liikaa paskaa, se väkisinkin maahan painaa,
Teen mitä vaan, teen väärin silti aina,
Tein sillon väärii päätöksiä ja kadun niitä,
Elämä on peli, eikä mikään mulle riitä,
Tuo viimenen säe kertoo kaiken sen tarpeellisen minusta, mitä ihmisen täytyy tietää selvitäkseen minun kanssani. Elämä on peli, ei mikään mulle riitä. Niin ei riitä. Mä tavoittelen aina palaa taivasta ja pyrin kuitenkin samalla pitämään jalat maassa. Mutta ei se niinkään ole sitä, että tavoittelisin aina täydellisyyttä, vaan sitä että mie en ole kauaa tyytyväinen tasapaksuun onnellisuuteen. Mie tarviin ongelmia ratkottavakseni, että miun pää kestää kasassa. Mie en saa tyydytystä siitä, että olisin kuukauden onnellinen ilman ongelmia ja epäkohtia. Mie saan henkistä tyydytystä ja onnentunnetta siitä, että saan jonkun kauan itseäni vaivanneen ongelman ratkaistuksi. Hullultahan se voi kuulostaa, mutta kai sitä ihminen tuntee itsensä aika hyvin jos voi tuollaista omasta itsestään sanoa. Tunnistaa jonkun piirteen itsestään ja koittaa valjastaa sitä voimavaraksi tässä elämässä.
Miun vahva puoli on se, etten jää paikoilleni vellomaan ikuisessa ''onnessa'', vaan koitan koko ajan löytää jotakin uutta pohdittavaa, mietittävää, ratkottavaa tilannetta, jolla saisin oman onnistumisentunteeni tyydytetyksi.
Monesti tuntuu silti Teen mitä vaan, teen väärin silti aina. Mie kuitenkin uskon, että se tunne siitä että teen kaiken aina väärin kumpuaa siitä, etten mie tee muiden mielen mukaan vaan omani. Kunnioitan muita ja arvostan heitä, mutta aina välillä on pakko pistää oma etu ensin ettei sitten jää rannalle ruikuttamaan että miksi kävi näin. Jos itse päättää asioista voi virheen tullessa löytä vain ja ainoastaan yhden syyllisen, itsensä. Se helpottaa asioita ja niiden käsittelemistä.
Miks kaikki sanoo et mun pitää olla vahva?
Miks se oon minä, jonka pitäs muka jaksaa?
Mie oon niin kyllästyny ihmisten tapaan ajatella miusta silleen, että ''kyllä se kestää kaiken mitä sille sanotaan'' ja että ''ei se siitä mieltään pahota''. En minä kestä ja kyllä minä pahoitan. Tuntuu vaan, että sen vanhan kovan kuoren jättämät muistot haittaa yhä tänäänkin miun elämää. Ihmiset laukasee miulle päin naamaa kaikenlaista paskaa ja pahaa, mutta eivät tajua, että jokainen sana jää mieleen ja alkaa hiertää siellä. Tottakai sitä jossain vaiheessa kuuroutuu tietyille asioille, joita siusta sanotaan, mutta ei kokonaan niillekkään. Kiusaamikseksi sen voisi kai luetella, mutten minä tunne itseäni kiusatuksi. En mie oo kiusattu. Miulla mee todella hyvin koulussa, ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä. En mie oo siitä mitenkään traumatisoitunu ja ottanu ihteeni. Kai miun tehtävänä täällä maan päällä on vaan olla se sylkykuppi, johon ihmiset saa purkaa omaa ahdistunutta sisintään kun eivät muuta keinoa keksi. Kai se on vaan pakko kestää. Mutta valittaa siitä saa, koska en siihen itse ole täysin syyllinen.
Te riistitte mult kaiken, veitte mun sielun,
Ulkoo ihan tyyni, mut sisältä päin kiehuu,
Aika alkaa miettii muuta, koittaa rauhottuu,
Aika alkaa laittaa hommat kuntoon ja muuttuu,
Te riistitte mult kaiken, veitte mun sielun. Sitä voi miettii, että onko minua haukkuneet ja parjanneet ihmiset tehny miusta erilaisen kun mitä olisin, jos sitä ei olis tapahtunu. Mie en koe olleeni mitenkään juuri jossain ajanjaksossa koulukiusattu, vaan oon oikeestaan loppu ala-asteen ja yläasteen ajan ollu tässä asemassa missä satun olemaan. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä se ei oo haitannu juuri lainkaan, mutta välillä pää tuntu räjähtävän siihen paikkaan.
Ulkoo ihan tyyni, mut sisältä päin kiehuu. Tuo säe saa miut oikeesti miettimään, että miten joku voikin tietää just oikeet sanat miun tuntemuksille. Välillä tuntuu, että menee tosi hyvin, kaikki rullaa ja että kaikki on ihan mahtavasti, mutta sitten tulee taas niitä hetkiä, että haluais vaan paeta jonnekkin pois ihmisten katseiden alta. Mie en koe olevani herkkä tai ottavani liian helposti itteeni, mutta jos joku huomauttaa jostain asiasta jonka mie ite tiedän olevan vinossa, niin se saa miut aika hitosti pois tolaltaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja sillä selvä. Pyrin tietysti parantamaan kaikkea, mikä paranneltavissa on, mutta sitä mihin en voi vaikuttaa tai mitä en halua muuttaa, niin sitä en sitten paranna. That's it.
Välillä mie myös jotenkin kierosti nautin siitä, että jos joku huomauttaa esimerkiks miun pukeutumisesta jotenkin negatiiviseen sävyyn, niin sit mie vaan kylmän viilesti ja coolisti sanon että S-O W-H-A-T?. Mitä sen muita pitäs liikuttaa miten minä pukeudun tai meikkaan tai millasta musiikkia minä kuuntelen. Minua ei kiinnosta kommentit, jotka morkkaa jotakin asiaa, josta nautin itse. Ja ne kommentit just sattuu eniten...
Miusta on helppoa ja ihanaa purkaa ajatuksia laulujen sanojen kautta. Näin saa kiinni siitä asiasta, josta haluaa kirjottaa. Tietty joku asia saattaa suurentua, kun sitä kirjottelee tänne, mutta toisaalta taas se on jokaisen oma asia, että miten nää tekstit ottaa. Toivon, että edes joku oikeesti lukee mielenkiinnolla, mitä mie syvällä sisimmässäni mietin...:) Paljon on positiivista palautetta tullut ihmisiltä ihan kasvotustenkin, joten kai tässä voi olla hyvillä mielin.
Lopuksi sanon kauniita sanoja ihanille ihmisille, teille, jotka niitä ansaitsette:
Sinä olet sinä, et kukaan muu,
Sinä olet sinä, ei sinua kukaan korvaa,
Sinä olet sinä, ainutlaatuinen,
Sinä olet sinä, rakastettava ja niin ihana ihminen,
Sinä olet sinä, niin ja minä olen minä,
Sinä olet sinä, tehdään maailmasta parempi yhdessä, ei kukaan jää silloin yksin...:)
Ystävät, paistaa se aurinko joskus sinne risukasaankin. Jopa niin, että voi tarvita ihan aurinkorasvaakin! ;) Minä jos joku olen paras siitä sanomaan! :D
Nyt, kiitos ja kuulemiin rakkaat! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti