Se tunne kun vanha suola janottaa...-.- Ei se nyt paha asia oo, mutta joistain asioista se tekee aika hankalaa.
Vanhojen muistelu tuottaa tuskaa niin paljon, ettei se nyt oo kovin hyvä vaihtoehto tappaa aikaa.
Tän päivän ''kysymys'' kuuluukin: Miks sitä ihastuu niihin ihmisiin, joihin ihastuu?
Omasta kokemuksesta (siitä ettei kelpaa kenellekkään) voi sanoa, että jokainen uus ihastus on kuin puukko selkään. Ja sen puukon isken joka ikinen kerta itse! Itseään selkään puukottaminen kuulostaa tyhmältä ja siltä, et sen vois estää. Mut kun ei vaan voi. Ei sitä pysty ite päättää keneen sitä silmänsä iskee.
Ja se että joku entinen puukko, joka on muutenkin jo ruosteinen ja tylsä, isketään selkään, se saa olon yhtäaikaa onnellisemmaks kun koskaan, mutta samalla tosi hämmentyneeks ja tuskalliseks.
Mut mie siedän sen tuskan, koska on pakko! Ei siihen kukaan muu kuin minä itse pakota, mut silti se on vaikeeta.
Minnuu on aina vetäny puoleensa ne, jotka ei oo mitään massamyyriä, vaan niil on jotain omaa ja erikoista. Ne joilta saa edes joskus hymyn tai ystävällisen kommentin. Ja jos mut saa nauramaan, niin voin taata, että joku paikka on naurattajalle mun mielessä.
Yksinkertaisesti,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti